Leo-poika, 2v, Petun pikkuveli, tuli taloon 14.1.2014 :)
Leo on metsästyslinjainen kultainennoutaja ja kotoisin kennelistä Ullavalta, ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.
Leo on tavallaan "rescue-koira" sillä hänet meille luovutti jo iäkkäänpuoleinen rouva, ikänsä ollut kultsikkaihminen, mutta nyt on iskenyt nivelrikko sormiin ja polviin, eikä vilkas poika saa tarpeeksi liikuntaa eikä kyllä kuriakaan :)
Noin kahdessa minuutissa Petu ja Leksa olivat ylimpiä ystävyksiä ja Hänen Majesteettinsakin, Roosakissa, on suhtautunut paljon odotettua suopeammin ...
Illalla kun levolle mentiin, me odoteltiin jännityksellä, että mitenkäs Petu asian hoitaa - päästääkö se pikkuveljeä sänkyyn, jossa toki itse nukkuu. Me ei asiaan sekaannuttu, eikä sekaannuta - koirat kyllä itse hoitelevat nämä reviiriasiat.
Mutta eipä Leksa sitten sänkyyn edes yrittänyt vaan jäi ihan suosiolla lattialle omalle petilleen. Petu nukkui sängyssä, kuten aina. Muutenkin on mennyt hienosti ja Petusta on saanut olla ylpeä :) Vähän nimittäin etukäteen jänskätti, että hammastelua saattaisi olla odotettavissa - Petu kun on ollut aina aika kova komentelemaan. Mutta joko ikä on tehnyt tehtävänsä ( 8v. ) tai se, että herrasmiehellä ei ole enää palleja, tai todellakin se, että Leksa on samaa rotua, niin kummalliselta kuin se tuntuukin.
Meillä on yhteen otettu verisesti saksanpaimenkoirien kanssa ja jälkiä on paikkailtu eläinlääkärissä asti, mutta muuan kultsikkaihminen-ystäväni totesi, että "kultainennoutaja on rasisti." Oisko noin? :)
Tänään pidän vapaapäivän; ihan kokonaisen. On pakkasta -22 ja ois aika paljon hommia tiedossa. Helsingin Yliopiston Moodle-alustalla kirjautumistani odottavat kirkkohistorian, uskontotieteen, modernin teologian ja käytännöllisen teologian kurssit. 14.2 on uskontotieteen tentti (3kirjaa + luennot) ja 6.2 viestinnän ja vuorovaikutustaitojen verkkotentti. Mulla on nyt 53op, se on aika paljon yhdellä lukukaudella saavutetuksi, jos pysyn tahdissa ja tentit menee läpi niin tällä lukukaudella pitäisi tulla noin 35op.
Sitten ei puutu enää "kuin" 212op (hahhah). Ensi syksynä en tosin aio ottaa muita kursseja, kuin heprean ja kreikan - ne kun on pakollisia ja myös läsnäolo on pakollinen. Työn ohessa opiskellen pääsen paikalle sen kaksi kertaa viikossa.
Töissä aina ihmettelevät, että "miten sä jaksat." Ja jatkavat yleensä sitten kertomalla, että "mä en ainakaan viitsisi." Niinpä niin, onko se sitten kiinni viitsimisestä vai jaksamisesta? Halusta, tahdosta, tunteen palosta? Itse olen nähnyt tarpeettomaksi pysähtyä miettimään, ankeasta lapsuudesta vai huonosta äitisuhteestako se johtuu, että eteenpäin on elävän mieli. Mikä motivaattori nyt ketäkin eteenpäin ajaa.
Yks juttu ois ihana. Kun ois senverran ylimäärästä rahaa, että pystyis opiskelemaan täysipäiväisesti. Mun unelma :)
Leo on metsästyslinjainen kultainennoutaja ja kotoisin kennelistä Ullavalta, ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.
Leo on tavallaan "rescue-koira" sillä hänet meille luovutti jo iäkkäänpuoleinen rouva, ikänsä ollut kultsikkaihminen, mutta nyt on iskenyt nivelrikko sormiin ja polviin, eikä vilkas poika saa tarpeeksi liikuntaa eikä kyllä kuriakaan :)
Noin kahdessa minuutissa Petu ja Leksa olivat ylimpiä ystävyksiä ja Hänen Majesteettinsakin, Roosakissa, on suhtautunut paljon odotettua suopeammin ...
Illalla kun levolle mentiin, me odoteltiin jännityksellä, että mitenkäs Petu asian hoitaa - päästääkö se pikkuveljeä sänkyyn, jossa toki itse nukkuu. Me ei asiaan sekaannuttu, eikä sekaannuta - koirat kyllä itse hoitelevat nämä reviiriasiat.
Mutta eipä Leksa sitten sänkyyn edes yrittänyt vaan jäi ihan suosiolla lattialle omalle petilleen. Petu nukkui sängyssä, kuten aina. Muutenkin on mennyt hienosti ja Petusta on saanut olla ylpeä :) Vähän nimittäin etukäteen jänskätti, että hammastelua saattaisi olla odotettavissa - Petu kun on ollut aina aika kova komentelemaan. Mutta joko ikä on tehnyt tehtävänsä ( 8v. ) tai se, että herrasmiehellä ei ole enää palleja, tai todellakin se, että Leksa on samaa rotua, niin kummalliselta kuin se tuntuukin.
Meillä on yhteen otettu verisesti saksanpaimenkoirien kanssa ja jälkiä on paikkailtu eläinlääkärissä asti, mutta muuan kultsikkaihminen-ystäväni totesi, että "kultainennoutaja on rasisti." Oisko noin? :)
Tänään pidän vapaapäivän; ihan kokonaisen. On pakkasta -22 ja ois aika paljon hommia tiedossa. Helsingin Yliopiston Moodle-alustalla kirjautumistani odottavat kirkkohistorian, uskontotieteen, modernin teologian ja käytännöllisen teologian kurssit. 14.2 on uskontotieteen tentti (3kirjaa + luennot) ja 6.2 viestinnän ja vuorovaikutustaitojen verkkotentti. Mulla on nyt 53op, se on aika paljon yhdellä lukukaudella saavutetuksi, jos pysyn tahdissa ja tentit menee läpi niin tällä lukukaudella pitäisi tulla noin 35op.
Sitten ei puutu enää "kuin" 212op (hahhah). Ensi syksynä en tosin aio ottaa muita kursseja, kuin heprean ja kreikan - ne kun on pakollisia ja myös läsnäolo on pakollinen. Työn ohessa opiskellen pääsen paikalle sen kaksi kertaa viikossa.
Töissä aina ihmettelevät, että "miten sä jaksat." Ja jatkavat yleensä sitten kertomalla, että "mä en ainakaan viitsisi." Niinpä niin, onko se sitten kiinni viitsimisestä vai jaksamisesta? Halusta, tahdosta, tunteen palosta? Itse olen nähnyt tarpeettomaksi pysähtyä miettimään, ankeasta lapsuudesta vai huonosta äitisuhteestako se johtuu, että eteenpäin on elävän mieli. Mikä motivaattori nyt ketäkin eteenpäin ajaa.
Yks juttu ois ihana. Kun ois senverran ylimäärästä rahaa, että pystyis opiskelemaan täysipäiväisesti. Mun unelma :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti